"Anna, you are awfully quiet. Is everything okay?"

Ongelma: Miten kerrot 57- vuotiaalle (joka toisaalta näyttää 75 vuotiaalta) miehelle, että PMS vähän vaivaa EIKÄ NYT SAATANA JAKSA JAUHAA PASKAA KOKO AJAN?!!!?

Se yksi perhe ei onnistunut. Mutta toinen onnistui!

Joten asun siis nytten tällasen vanhan pariskunnan kanssa Springfieldissä. Ja olen Lutheran High Schoolissa. Se on yksityiskoulu, todella pieni, ja kistillinen. En joudu maksamaan siitä mitään kuitenkaan, vaikka yksityiskoulu onkin, koska se koulu oli ihan innoissaan, että saa vaihtarin vähäksi aikaa, että se maksaa kaiken mun puolesta. Ja mun isäntäperhe halusi mut pieneen kouluun, ison, 1500 oppilaan koulun asemasta. Tänään oli virallisesti eka päivä ja hyvin meni! Oon tehnyt jo tuttavuutta useiden ihmisten kanssa (itseasiassa kohta oon menossa yhen tytön 16-vuotis synttäreille jo!).

Elikkä tällasta. Jos haluaa osoitteen, niin pyytäkää. En uskalla sitä tänne laittaa. Ja sain isäntäperheeltä kännykänkin käyttöön (sääntö on, etten saa käyttää sitä kymmenen jälkeen. Rikoin ton säännön jo eilen...^^') joten senkin numeron saa kun pyytää. Eilen tekstasin väärään numeroon ja sieltä soitettiin, että olenko naimisissa... sanoin että joo, ja mun mies on FBI agentti että sun puhelue jäljitetään jo NYT! Sitten se oli että okei, hyvää illanjatkoa moi. Haha.

Jep, kirjoittelen sitten lisää kun saan kirjotettavaa. Nyt pitää tehä vähän läksyjä. (kopioida jotain Picasson tuhruja... Se kuviksenmaikka on ihme natsi...)

Asun nyt taalla YFU are representiven Danin luona. Toivon mukaan tanaan saisin koulupaikan Lamphierista ja paasisin asumaan yhden perheen luokse, jotka asuu lahella Springfieldia. Siella mulla olis oma huone ja kylpparikin! Ja ne sanoi, etta jopa jatkatkin saa tulla ja viettaa yon jos ne haluaa koska tulee niin pitkan matkan (Shelbyvillesta noin 1,5 h) takaa:) Ja taalla jenkeissa se on jo myonnytys, ainakin Bruderien jalkeen!

Jos taa onnistuu, niin kirjoitan siita perheesta ja talosta ja uudesta elamasta (osoitteineen ja muineen) sitten lisaa. (Ja pisteellisten aakkosten kanssa!) Nyt ei oikeen uskalla viela lupailla mitaan, kun mikaan ei ole varmaa.

YFU on vahan mun mustalla listalla talla hetkella, kun ne on kieltaneet mua pitamasta mitaan yhteytta Shelbyvilleen nyt vahaan aikaan! Olin ihan jarkyttynyt kun kuulin ton! Olin niin raivoissani etta aloin itkemaan, enka edes tajunnut sita! (hassu tunne muuten...) Koska just nytten tarttisin niita eniten (koska ne on ainoita, jotka on nahneet asioiden todellisen puolen ja voi vahan mukautua mun tilanteeseen) Mutta onneks taa Dan, mun Are Representive, on aika cool tyyppi ja YFU jatti sen huoleksi arvioida, etta millon voin taas pitaa niihin yhteytta. (Oikeastaan oon vahan salaisesti jo ihan minimaalisesti pitanytkin yhteytta, ja luulen etta Dan tietaa, mutta ei se valita, koska se nyt ainakin ymmartaa mun tilannetta! Toisin kun joku Lars, en tykkaa siita yhtaan! Ihme jaykkis!!) Mutta siis toivon, etta tasta hirveesta tilanteesta paasen pian asettumaan aloilleni. Danin asunto on aika karseessa kunnossa, siivottu viimeks ehka joku 5 vuotta sitten, joka nurkassa kasoittain polya, alakerran kylppari on niin kamalassa kunnossa, etta ihan kuvottaa menna edes peilaamaan itteaan. Vessaa en kayttaisi edes sadastatuhannesta eurosta! Hemmetti, mokin ulkohuussitkin on houkuttelevampia! Mutta siis toivon, etta paasen taalta pian pois!

Ja Danin poika Bryon, joka on mun ikanen, ni sen tyttoystava on kateellinen, kun oon taalla. Silla on jotain ongelmia. Ja oon tavannut Bryonin kavereitakin jo, ja yks niista on ihan ihastunut muhun. Kuulin sen paivan sen jalkeen, kun tapasin sen ja kolmantena paivana se oli kaskenyt Bryonin antaa mulle sen numeron... Mika naissa jenkeissa on?
En muuten tykkaa Bryonista yhtaan. Se pelaa WoWia koko ajan (no ei se haittaa) mutta se on vahan arsyttava ja pitas varmaan ostaa sille vyo, kun sen housut ei pysy jalassa ja se on rumaa ja se ei muutenkaan oo mikaan hottis. Sen luonne nyt vaan on sellanen vahan arsyttava. Ja Danin vaimo on vahan pelottava... Aikasintaan ylihuomenna paasen muuttamaan! (Ja ehka huomenna kouluun, ei jaksais... oon nauttinut tasta, etta saan nukkua niin pitkaan kun haluan, vaikka nukunkin taalla likasella sohvalla koirankarvojen keskella)

Ja kaiken tan ihme sekasotkun jalkeen saan ainakin viettaa viikon Hawaiilla (16 paivaa!), en malta odottaa! Ja vaikka itse sanonkin, olen ansainnut sen, varsinkin, kun olen viela taalla, enka takasin Suomessa.

Ja kiitos kaikille teille ihanille murusille (henkisesta)tuesta sielta Suomesta(ja Sporesta) kasin! Se oikeesti auttaa, kun tiedan, etten ole yksin tassa taistelussa!

Okei, erittäin paljon on tapahtunut viime viikkojen aikana… Perheen kanssa ei enää ollenkaan tulla juttuun. En tiedä mikä näihin Brudereihin on mennyt mutta monet teistä on varmaan saaneet kuulla mun valituksia niistä useammin kuin kerran. En edes tiedä mistä aloittaisin...
Noh, yritetäämpä...
Ongelmia on siis ollut koko ajan. Sellasia ihan pieniä, mutta niitä on kaikki aina yrittänyt ignoorata parhaansa mukaan... Mutta ihan suuret ongelmat alko muutama viikko sitten... (vähän tiivistäen)
Muutama viikko taaksepäin oli viikonloppuna sellanein kirkkoleiri, Frostbite.  Se oli siis Stephenin vika viikonloppu täällä (seuraava maanantai oli päivä, jolloin se lähti sinne Texasiin, ilmavoimiin) ja se pyysi mua mukaan. Sen 2 siskoa ja 2 veljeä lähti kanssa, joten matkustaisin siis niiden kanssa. Kysyin siitä Brendalta että saisinko mennä ja aluksi ne ei päästänyt. Koska mulla ei ollut kyytiä, niin ne ainakin väitti. Koska Stephenin autossa ei ollut tilaa. Sitten asiat muuttui vähän ennen tota viikonloppua kun niiden jengiin liittyi muuta porukkaa ja tarvittiin 2 autoa, sillon mullekin oli tilaa ja Brenda soitti (taas!) Stephenin isälle ja kysyi että onko mulla nyt kyyti. Mulla oli kyyti ja sain luvan lähteä. Mutta tietty ennen sitä joudun menemään hirveät kuulustelut läpi, että miksi haluan mennä! Ne oli 120% varmoja että menen vain Stephenin takia. (”Ja miksi Anna menisit sinne, koska tiedämme ettet usko jumalaan”). Vakuutin että olen kuullut että siellä on hauskaa ja haluan pitää hauskaa, ja tottakai osaksi Stephenin takia! Hemmeti, enhän nää sitä moneen vuoteen kun se lähtee!! Mutta sain siis loppuenlopuksi mennä sinne. Ja mullahan oli aivan todella kivaa!
Mutta siis tätä viikonloppua ennen torstaina olin jäämässä koulun jälkeen hengailemaan Stephenin (koska tietty halusin viettää jokaisen vapaahetkeni sen kanssa ennen sen lähtöä!) ja Caseyn (Ja Jaken ja Mattin, mutta sitä Bruderit ei tienneet) kanssa kouluun pelaamaan lautapeliä!(koska sitä ne aina välillä tekee koulun jälkeen[ihme nörtit<3]) Ja siellä olisi siis Mr. Duckett kanssa pelaamassa! Seuraavanlainen oli mun ja Brendan tekstarikeskustelu:
A: Hey!:) You get out of work at 430 right?
B: I didnt go to work today, why?
A: oh okay, I was just wondering if you could pick me up at school a lil bit later?
B: What do you need to do?
A: I'd like to hang out with stephen and casey and play boardgames
B: Where at? Who is Casey?
A: At school. Casey Morse, my firend
B: Where r u goin?[okei, onko se idiootti vai mitä, kun sanoin ton jo!!]
A: School
B: Doing what? They dont want you to stay at school unless you are in sports. What are your real plans? [WHAT?] Why odnt you all come here after school and play boardgames?
A: Bc some teacher is gonna play with us.
B: What r u talking about? What teacher? The more you say the more you need to come home after school. I dont feel like you have set plans and may not be telling the whole truth.
A: What?! I swear im telling the truth. I dont remember the name of the teacher. And no i didnt plan this since i was asked today.
[sitten kysyin Taylorilta, kuka se maikka on, joka aina pelaa lautapelejä ja sain vastauksen]
A:mr. Duckett
 
Joten siinä se. Myöhemmin kysyin etä noh, saankö jäädä ja se oli että "sure". Ihan outoa. (Myöhemmnin sain kuulla, että se oli soittanut Jaimelle Ja Ericille ja neuvotellut niiden kanssa, saanko jäädä.) Mutta siis se luuli että oon tekemässä jotain muuta. (Esim. Että Casey raiskaisi mut…) Eli se ei luota muhun.
Frostbitessa kuulin, mitä Brenda oli sanonut Stephenin isälle sen yhen puhelun aikana. Kuulin siis Stephenin siskoilta.(molemmat mun hyviä kavereita) Että oon rude (koska oon eurooppalainen). Aiheutan ongelmia perheelle ja Jaime ei halunnut mennä Frostbiteen, koska Jaime ei tykkää musta. Siis mitä helvettiä?! Olin niin loukkaantunut ja vihainen.
Mutta siis mulla oli hauskaa Frostbitessä ja kun menin kotiin sunnuntaina ni juteltiin Jaimen ja Brendan kanssa. En jaksa kirjottaa sitä mitä juteltiin tähän mutta paskaa tuli niskaan (”Anna, mitä sä haluat vielä enemmän? Me ollaan tehty sun hyväksi vaikka mitä!”) Ja sitten puhuttiin tosta puhelusta. Brenda sanoi että ensinnäkin se on aivan tajuttoman loukkaantunut, kun Stephenin isä "ei pitänyt aikuisten puheluja yksityisenä" vaan kertoi perheelleen (daa, sitähän perheet tekee!) ja perhe kertoi mulle. Mutta siis kuulema käyttäydyn "rude"sti kun oon usein hiljaa ja aina kun joku yrittää puhua vastaan ilkeästi yhdessä lauseella. Okei, ensinnäkin. Minä, hiljaa? Kyllä aluksi, kun en tunne ketään, mutta näiden täkäläisten kaverieni kanssa puhun koko ajan! En vaan puhu Jaime kavereiden kanssa, kun en tunne niitä hyvin enkä tykkää niistä. Ja tottakai aina yritän keksiä jotain puhuttavaa, mutten vaan tiedä, mistä puhua!! (Helvetti menkööt ite uuteen maahan ja kulttuuriin, ei oo niin helppoa, miltä kuulostaa!) Ja sitten olen rude kun kuulema annan näitä "katseita" ihmisille. Sellasia että ne luulee että ajattelen että ne on idiootteja. Sellasia pahoja katseita. Noh, tiedätte varmaan hyvin että mun paha katse saattaa olla aika pelottava mutta en todellakaan tietoisesti katso ihmisiä ylimielisesti koko ajan! Kerran Ericiä (sillon kun se otti mun puhelimen pois rangaistuksena, etten tehnyt kotitöitä tarpeeksi). Ja Jaime on embarrassed because of me, koska olen törkeä ihmisille jne. Okei, en edes tiennyt että muka olen. En mielestäni edes ole! En ainakaan tarkoita olevani!
 
Ja sitten tapahtui kaikenlaista. Soitin vanhemmilleni sunnuntaina ja he laittoin asiat rullaamaan suomesta käsin. Ja sitten Brenda soitti YFUlle ja ma tai ti YFUlta laitettiin soittopyyntö mulle ja soitin. Se olikin kaaos. Koska olin jutellut mun ongelmista Katylle (ja muillekin kavereille). Tiedättehän, on pakko purkaa aina jollekin pahaa oloa. Ja sitten Katy oli kertonut kaiken äidilleen. Ja se oli kertonut kaiken Kaitlynin äidille, joka on kampaaja ja joka elää vieläkin high school maailmassa ja joka on kampaaja. Eli sillä ei olekaan muuta tekemistä, kun juoruaminen. Joten juorut lähti liikkeelle ja ne on ilmeisesti paisunut aika pahoiksi. Yfulta kerrottiin mulle tää, että Brenda oli soittanut sinne ja kertonut asian. Ja illalla pyysin anteeksi, mutta se olikin  ihan hirveetä. Jaime sanoi ettei malta odottaa, että lähden ja etten tajua mitä oon tehnyt ja Brendakin oli pettynyt jne. Eli ilmeisesti juorut on todella pahat, mutten ite oo kauheesti kuullut niistä mitään... Ja kaikista pahinta on, etten oikeasti ole pahoillani ihan kamalasti. Koska en ole tehnyt mitään väärää! En juoruillut niistä, kerroin vaan, miten asiat on. Mitä nyt kavereille normaalisti kerrotaan omasta eläästä. en kestonut niiden salaisuuksia enkä mitään kellekään! Ja nyt kaikki onkin yhtäkkiä mun syytä!
Joten viime viikko oli aika perseestä ja kaikkea... Juteltiin paljon perheen kanssa ja itkin ihan hirveesti. Sitten viime viikonloppuna oli Yfu tapaaminen...
 
Eka ajattelin mennä vaan lauantaiksi ja lähteä illemmalla pois. Kuitenkin ne ihmiset oli niin kivoja että päätin jäädä. Eli olin siellä yön ilman mitään hienouksia, hammasharjaa, vaihtovaatteita, toisia sukkia ja hiusharjaa. Mutta se oli sen arvoista!! Erityisen hyvin ystävystyin seuraavien kolmen kanssa: Terence joka oli Ghanasta! Tosi hyvä tyyppi! Tosi hauska ja mukava ja ihme kielinero, se puhuu jotain 5 afrikan kieltä, ranskaa, englantia, hollantia, saksaa... whoah! Ansgar Itävallasta! Se oli tositosi mukava ja hauska kanssa! Ja hot! Ja se menee kanssa Hawaiille joten oli tosi mukava tutustua joihinkin, jotka lähtee samalle matkalle, ni on sitten jo jonkinmoinen alku tutustuessa ihmisiin. Felipe Uruguaysta! Sekin oli mukava ja hauska! (Näytti vähän Orlando Bloomilta! Mmm…) ja sekin on menossa Hawaiille! Lisäksi tapasin yhden Suomalaisen tytön (tunsin sen siis jo aikasemmin suomen tapaamisista ja joka on sellanen vähän tärkeilijä, joten sitä ei jaksa kuunnella hirveen kauaa mutta ihan jees se on:)) ja yhden jätkän Tanskasta, muutaman tytön belgiasta jne. ja kaikki siis menossa Hawaiille!
Mutta siis lauantaina oli kaikenlaisia seminaareja jossa ne kertoi sitä samaa perusjuttua, mitä meille on jauhettu koko ajan suomessakin. Tutustuin siinä vaiheessa ihmisiin ja syötiin pitsaa lounaaksi. Sitten juteltiin vähän Larsin (aluevalvoja tai joku päällikkö tai mikäonkaan) ja Brendan kanssa. Ei mitenkään hirveen aikaansaavaa, mutta sitä ennen Brenda oli puhunut Larsin kanssa. En tiedä mitä kaikkea ne puhu.
Sitten illalla mentiin syömään vaihtarien kanssa ja pelaamaan laser tagia! Eli laitettiin liivit päälle ja mentiin pimeään neonvärein valaistuun huoneeseen ja ammuttiin toisiamme laseraseilla! (Mä muuten voitin! Oon aika haka siinä!) Se oli aivan tajuttoman hauskaa! Kun mentiin takaisin sinne Villa Mariaan missä yövyttiin, ni alotettiin lumisota! Noh, ei kaikki läheskään pelannu, osa oli sisällä ja osa katteli mutta oli siinä muutamat mukana ja hauskaa oli! Tein myös pari lumienkeliä ja onneksi kuivuin nopsaan, kun ei siis ollut vaihtovaatteita mukana. (porukka ihmetteli, että hulluja nuo Suomalaiset. (Erityisesti ne etelä-amerikkalaiset:D)) Sitten ihmiset opetti kaikki erilaisia tansseja muista maista ja eri lauluja kanssa! Eli siis meidän pieni porukka vaan tanssittiin kaikenlaista erittäin randomia. Muiden lauleskellessa ihmeellisiä kansanlauluja. Ainakin pysyttiin lämpiminä ja yhteishenki oli aivan tosi mahtava! Mr. Ghana (Terence) opetti (okei, yritti opettaa) mulle salsaa mutten ihan hiffannut sitä vielä. Se on muuten todella ihmeellien tanssija! Osaa kaikenlaista salsasta robottitanssiin! Sitten olikin jo aika mennä huoneisiin... Harmillista. Mutta mun huonekaverina oli yksi tyttö thaimaasta! Se oli tosi mukava ja puhuttiin myöhään yöhön kaikenlaista! Ystävystyin aika hyvin yhen japanilaisen tytönkin kanssa ja se lupasi tehdä mulle japanilaista ruokaa jos joskus menisin käymään sen luona täällä jenkeissä!:) Kaikki ne oli tosi mukavia ja oli todella hauskaa! Se oli tosi hyvä ryhmä ja ohjaajatkin kiitteli että oltiin oiken hyvä ja tottelevainen ryhmä hyvällä ryhmähengellä!
Sunnuntaina puhuttiin Larsin kanssa enemmän.  En oikeen osaa kertoa siitä keskustelusta, vaan vähän perusfaktaa funtsittiin että miten meidän kulttuurit ja perheet eroaa ja mitä vois parantaa ja tällasta.
 
Menin kotiinpäin kahden tytön kyydillä, jotka asu Panassa (lähikylä) ja Brenda onki mut sieltä mukaan. Juteltiin autossa Brendan kanssa kaikesta mitä oltiin juteltu Larsin kanssa. Jotenkin tuntu turhalta se keskustelu, koska ollaan puhuttu niin monta kertaa tästä samasta asiasta, että en oikeen tiedä, mitä siihen vois enää lisätä. Se sano, että mä voin yrittää lopettaa huhut jos haluan sanomalla, että en halua keskustella asiasta muiden kanssa ja kaikenlaista tällasta.
Sitten Kaitlyn tekstasi että haluanko mennä Drewn super bowl juhliin. (Super Bowl on siis se amerikkalaisen jalkapallon Finaali) Kysyin Brendalta että voinko mennä. Brenda kysy Ericiltä joka sano ettei se välitä! Joten tottakai halusin mennä! Sitten vähän ajan päästä Brenda tuli ja sanoi "I think you really should go". Ajattelin sillon että olipa vähän outo kommentti, mutten hirveesti kiinnittänyt huomiota siihen.
Siellä juhlissa oli Drew, Kaitlin, Katy, Nick Nugeon(Nuge), Taylor, Justin, toinen Kaitlyn, ja Brock. Kaikki tosi mukavia mun mielestä ja tykkään olla niiden kanssa tosi paljon! En edelleenkään voi nähdä Katya pahana ihmisenä, se ei yhtään vaikuta siltä, että olisi "käyttänyt mua hyväkseen", niinkun Eric ja Brenda sanoi.( Jotenkin ne luulee, että ne[kaitlyn, katy etc] aina juoruaa ja puhuu pahaa erityisesti Jaimesta.) Musta se oli vaan huolissaan mun voinnista ja tottahan perheelle aina kerrotaan asiat. Ja Nora(katyn äiti) on niin tunteellinen ihminen että sekin oli huolissaan(se vaan itki sillon kun se soitti mulle) mutta virheen teki siinä että puhu Kaitlynin äidille Rhondalle, joka siis vieläkin elää High School maailmassa ja koska se on kampaaja, niin ei sillä muuta tekemistä olekaan, kun juoruta (mitä muuta tekemistä pikkukaupungissa on?) Joten sen kautta kaikki tietää.
Mutta siis menin sinne ja mulla oli todella hauskaa! Ja syötiin paljon! Täähän on kait suurin ruuan kulutusjuhla heti thanksgivingin jälkeen täällä jenkeissä. Ja tottahan multa kysytiin että mites asiat on, sanoin että en oikeen tiedä mitä on meneillään enkä oikeastaan halua puhuakaan siitä. Ja ne jätti asian mun kanssa siihen. Tietty keskustelu jatkui siitä, mutta ei ne mu mielestä Jaimea mitenkään erityisesti hakkunut, niinkun Bruderit luulee koko ajan. Ne vaan ihmetteli, että mitä ne ikinä on tehnyt Jaimelle, koska se ei enää puhu noille ollenkaan. Ja Paigekaan ei puhu, koska se on Jaimen kaveri, sanoin Ann. Että tosta ne keskusteli. Mutta ei ne mitenkään erityisesti pahaa puhunut. Ainakaan musta se ei kuulostanut siltä, että se olisi ollut jotain ilkeetä kommentia, enimmäkseen vaan ihmettelyä ja asioiden ja esimerkkien jakamistä siitä, mitä ne on kokenut näiden henkilöiden kohdalta. (Esim. Katy kerto että jos se kysyy tunnilla Jaimelta jonkun kysymyksen, niin Jaime vaan kääntää katseen eikä sano mitään) Sain sitten Kaitlyniltä kyydin kotiin.
Ja siellä sitten Bruderit odottelikin jo mua. Kun tulin sisään, ne sano että meidän täytyy puhua. Noh, aluksi Eric oli se joka puhu. Se kysy multa, miksi menin Drewn super bowl juhliin. Olin tosi hämmentynyt. Sanoin, että koska ajattelin että se olisi kivaa ja mulla oli tosi kivaa. En ihan tarkalleen sanasta sanaan muista sitä keskustelua mutta siis se sano, että ne anto mulle vapauden valita menisinkö, vaiko enkö ja menin melkeen miettimättä. Se oli niitten mielestä oiken väärin tehty. Koska ne tiesi ja minä tiesin, että siellä tultaisiin puhumaan näistä asioista. Tiesinhän mä sen, ja kerroinkin niille etten puhunut siitä. Mutta sitten ne sanoi, että olen aivan yhtä syyllinen siihen, koska annoin muiden puhua, enkä lähtenyt pois sieltä. Että olen tähän asti käyttäytynyt lapsellisesti ja ajattelen vain itseäni, koska en lähtenyt sieltä pois vaan annoin niiden puhua Jaimesta. Ja erityisesti ne ei tykännyt siitä, että menin vaikka tiesin, että Jaime ei ollut kutsuttu. Myöskin sanoi, että en ole enää tervetullut tähän taloon. Sitten Eric lähti pois jonnekin. En oikeen tiennyt mitä vastata ja ajattelin että onkin ehkä paras jos en sanoisi mitään niin pysyin hiljaa. Ja sitten Brenda kaatoi vielä vähän enemmän niskaan sanomalla että "anna thinks only about anna" ja tollasta. Ja sitten Jaime sanoi että en tajua, mitä olen tehnyt ja alkoi itkemään. Tunsin itteni erittäin pahaksi ja ilkeäksi tämän tarinan pahikseksi. Ne jotenkin anto niin ymmärtää että kaikki mitä oon tehnyt on väärin ja mun syytä. Ja sanoin vielä että oon pahoillani, mutta ne sanoi että ne ei voi uskoa että olen oikeasti pahoillani, kun menin sinne juhliin. Sitten ne haki mun matkalaukut ja käski alkaa pakkaamaan.
En enää edes alkanut itkemään, ollaan käyty tää keskustelu jo nin monta kertaa että jotenkin ei vaan tuntunut miltään. Joten vein laukut yläkertaan ja aloin pakkaamaan. Sitten Jaime tuli ja sanoi että voin tehdä tuon möhemmin, se haluaa mennä nukkumaan. Sanoin että okei ja laitoin valot pois kun menin pesemään hampaat. Kun tulin pois ja menin yläkertaan aikeena mennä nukkumaan niin törmäsinkin oveen. Ja se ovi ei oo koskaan kiinni joka oli oikein selkeä viesti siitä, etten ole haluttu siihen huoneeseen. Eric oli siis alakerrassa jostain syystä sohvalla nukkumassa, joten en uskaltanut mennä alakertaan. Makoilin siinä lattialla ja odottelin että se menisi nukkumaan. Kun kuulin sen kuorsauksen niin uskaltauduin alakertaan toiselle sohvalle nukkumaan. Se oli aika kivikova joten aamulla oli paikat aika kipeinä.
Aamulla Jaime ai halunnut mennä mun kanssa kouluun joten matkustin Brendan kanssa. Sitten Jaime suistui tieltä, koska joku dorka ajoi keskellä tietä ja Jaime joutui väistämään. Se on siis ihan täysin kunnossa. Kuitenkin jouduttiin menemään takasin sinne tekemään poliisiraportti. Kysyin Jaimelta että "are you okay" mutta se ei sanonut mitään! Käänsi vaan katseensa pois! Joten me siis ilmeisesti ollaan done with speaking. (Ja sekö oli se mature one...?)
Sinä alko siis Track tänään (ainakin luulin niin) Brenda sano etä mun pitää ajaa koulubussilla. Järkytys oli suuri kun huomasin, että Jaime, Jordan ja Isaiah oli kotona kun pääsi sinne! (matka kestää tunnin ja meinaan aina oksentaa kun se bussi pomppii tiellä todella pahasti!) Joten ilmeisesti se on nyt vaan sitä että Jaime ei voi sietää mua missään muodossa ja en voi siis ajaa sen kanssa kotiinkaan.
Tänään kuitenkin sain kyydin kotin, onneksi. Vihaan niitä busseja.
Eilen Lars kuitenkin soitti ja sano, että melkeen 100% todennäkösyydellä joulun lähtemään Shelbyvillestä. Itkin koko yön. En todellakaan halua lähteä tästä kylästä! Ja jättää kavereita! Ihan hirveetä!
 
Noh, eilen mulle sitten soitettiin ja sanottiin, että 2Anna, lähdet huomenna kuudelta Springfieldiin”. Olin shokissa ja järkyttynyt!! Joten aloin tietty itkemään (joo, koulussa, nam, vähän nolotti). Illalla Katy onneksi haki mut pois sieltä talosta ja hengailtiin kavereiden kanssa se ilta. Yöllä sitten pakkasin.

Tänään oli mun vika päivä koulussa. Olin todella surullinen, mutta oli myös ihanaa nähdä, kuinka paljon ihmiset pitää musta! Koska ihmiset alkoi oikeasti itkemään ja sain paljon halauksia ja lupauksia, että ne tulee kattomaan mua. Ja numeroita, osoitteita ja mailiosoitteita. Ja onnentoivotuksia. Ja Chelsea oli leiponut mulle kookos/Chocolatechip keksejä. Vihaan kookosta mutta noi ekksit oli jotain ehkä taivaallisinta ikinä! Aivan ihania! Ja Katy, Drew, Kaitlin ja Justin vei mut lounaalla kiinalaiseen. Joten oli ihan hyvä päivä loppuenlopuksi. Olen vain tajuttoman pissed Brudereille, koska ne nyt sattui vaan oelmaan niin ahdasmielisiä ja hirveitä, että joudun nyt muuttamaan. Niiden mielestä kaikki on mun syytä, vaikkean oikeastaan tehnyt paljoa mitään. Myönnän että vika ei voi olla kokonaan niissä, se on mahdotonta! Osasyy on minussa: en ollut tarpeeksi sosiaalinen, en ehkä kunnioittanut Ericiä tarpeeksi jne. Mutta ei kaikki voi olla mun syytä. Jaime väittää, että pilasin sen elämän, minusta se pilasi sen itse. Koska se oli se, joka katkaisi ystävyyssuhteet Katyn ja Kaitlynin kanssa. En minä. JA onko mun yy, että satun ystävystymään Jaimen Ex-parhaan ystävän (Katyn) kanssa?
Nyt melkeen koko koulu on mun puolella, joten vähän paha Jaimelle. Mun lähdöstä tulee liikkumaan niin hirveitä huhuja, joita en mitenkään voi estää, ja jotka ei ole mun vika. En jaksa yhtään välittää enää, mitä Brudereista ajatellaan ja mitä niille tapahtuu. Jep, jos ne väittää että olen Bitch, annan siihen nyt aihetta. Mulla ei ole enää mitään syytä pitää asioita sisälläni. Ja mun ystävät täällä on kaikki raivoissaan, tänään koulun jälkeen mulla oli aivan tajuttoman hauskaa, kun meidän porukka vaan jutteli tästä ja kaikesta, mitä niiden pitäis tehä Brudereille (”I’m gonna bomb their house”-Jake. Jake on muuten aivan raivoissaan tästä… Siis aivan tajuttoman raivoissaan, teidän olisi pitänyt nähdä se, kun se hillitsi itsensä, kun Jaime käveli ohi. Pelkäsin oikeasti että se hyökkäisi sen kimppuun…) Ja muutkin on aivan mun puolella. Joten Jaimella ei nyt tule olemaan mitenkään miellytävää koulussa (ainakaan vähään aikaan) mutta en välitä, mulla ei ole enää mitään syytä yrittää olla niille mukava. Ilkeätä? Kyllä, mutta mun asemassa monet tekisi samoin.

Sitä paitsi kaikki tiesi, millasia Bruderit on, ennen kun tulin tänne. Ihmiset, joita en ole aikaisemmin tavannutkaan, sanoo, että Eric on ääliö ja koko perheellä on jotain ongelmia. Kukaan ei oikeastaan tykkää niistä (eritoten Ericistä). Mutta nyt minä olen hyvä tekosyy täällä niiden kurjuuteen. Tuntuu, että minä se tässä olen se uhri.

Äiti ja isikin Suomessa on raivoisaan niiden käytöksestä. Erityisesti siitä, että ne vaan Super Bowlin jälkeen peruutti mun puhelin operaattorin ja siitä, että ne testasi mua sillä Super Bowl jutulla. Sekö muka aikuista käytöstä? Ei minusta.

Mutta siis ihan parin tunnin sisällä oon muuttamassa turvaan täältä. Ja Jake, Katy ja ehkä Payton (ehkä muitakin?) on tulossa jo lauantaina tapaamaan mua ja mennään leffaan tai jotainJ Ja aion vierailla täällä useasti! Ja mut aiotaan ottaa mukaan Prom tansseihin täällä. Joten aion näyttää Brudereille, että vaikka ne potkisi mut ulos Shelbyvillestä, ei ne musta eroon pääse. Mä aion vielä hengailla täällä. Niiden käytös ei satuta mua, mä olen Suomalainen ja pärjään meille ominaisella Sisulla!

Joulu. Se oli supermahtava!!! 24. päivä mentiin Brudereiden (Ericin perheen) luokse ja syötiin kaikkea ei-niin-jouluista-random-ruokaa kuten kissakalaa. Mutta oli tosi kivaa! Saatin Jaimen kanssa ihan samat lahjat: $70, sellaiset ihanat sweaterit (ite sain siniraidallisen ja Jaime lilaraidallisen), sellaiset hirveät samettitakit (Ite sain mustan ja Jaime sai oksennuksenlilan), 5 paria sukkia ja karkkia. Juteltiin tosi myöhään Jaimen kanssa ja tehtiin kaikkea randomia. Oli tosi hauskaa!
25. päivä mentiin Wermken (Brendan perheen) luokse. Siellä oli tosi hauskaa ja rakastan brendan perhettä! Kaikki on niin sekopäisiä ja hauskoja! Syötiin kanaa riisillä, eli kinkut ja laatikot jäi tänä vuonna multa väliin. Tältä suvulta saatiin Jaimen kanssa molemmat lämmitettävät huovat (mun uusi rakkaus<3) ja itse sain pipo+lapaset+kalahuivi setin (sellainen kivanvärinen punainen) ja Jaime sai hampaidenvalkaisusetin. Oli tosi kiva nähdä perhettä!

Uusivuosi. Tuli se sitten viimein se 2009 tänne! Wow... en voi uskoa että tänä vuonna sitten rikotaan taysi-ikäisyyden raja. Ja muutakin tapahtuu... Graduation, kotiinlähtö, autokoulu... Suomen kaverit on enimmäkseen abeja sitten ja jenkkikaverit lähtee Collegeen. (Tai armeijaan...)
Uusivuosi meni ihan kivasti meidän alkoholittomissa pikkukemuissa jotka oli siis ihan ok, mutta ei nyt mitenkään superhauskaa. Että toivottavasti ensivuosi olisi sitten parempi.
Jos lukijat tekivät uudenvuodenlupauksia niin haluan kuulla ne! Itse (siis Stephenin kanssa oikeastaan tehtiin) tein lupauksen olla spontaanimpi, seikkailunhaluisempi ja tarttua tilaisuuteen. Myös olla parempi ystävä ja vähemmän vainoharhainen (mitä nyt aina välillä saan sellaisia yhyy-kukaan-ei-kirjoita-mulle-kaikki-varmaan-unohti-mut-tai-vihaa-mua.nyt-nyyk -kohtauksia lol) ja Stephenin lupauksiin sisältyi vielä se, että se soittelee ja kirjoittelee mulle paljon :) (plus tietenkin se jätkäpuoli eli saada vähintään 5 eri tyttöä sänkyynsä...)

Hän. Jep, haukkukaa kuinka säälittäväksi/oudoksi/heikoksi/whatever tahansa, musta vaan tuntui että on pakko vähän purkaa johonkin. Ehkä kaikki jo arvaa kuka mysteerinen 'Hän' on, ehkä ei.
Stephen. Tietenkin.
En vaan oikein tajua kuinka näin lyhyessä ajassa kukaan voi merkata näin paljoa mulle! Ei me olla tiedetty toistemme olemassaolosta kauempaa kuin viisi kuukautta. Ja Tammikuun 11. voin sanoa, että ollaan oltu 'sisko ja veli' kolme kuukautta. Hassua, että muistan tuonkin päivän, Lokakuun 11., niin selvästi. Hyvät ajat. Ja hassua sekin, että tämä kuulostaa siltä, kuin kirjoittaisin jotain suurta rakkaustarinaa tänne, vaikka kirjoitan vaan sisarellisesta rakkaudesta, joskin suuresta sellaisesta.
Ehkä liiankin suuresta, sillä kun ensimmäinen lukukausi loppuu Tammikuun keskivaiheilla, Stephen lopettaa koulun... Ja Helmikuun lopulla lähtee ilmavoimiin. Toisin sanoen, pois Shelbyvillestä ja voin kyllä myöntyä sen mielipiteeseen, että sillä ei ole mitään syytä tänne palata. Ei mitään. Ja se sattuu, koska tiedän, että kun hän lähtee, me ei enää tavata mun aikana täällä. Toisaalta olen älyttömän onnellinen, etten kirjoita tähän: 'Me ei enää KOSKAAN tavata'. Koska tiedän että me tullaan vielä tapaamaan. Stephen lupasi. Ja jos veli lupaa jotain, se pidetään. Stephen on ihminen, joka ei anna turhia lupauksia. Oikein hyvä veli, ei koskaan sano 'I love you' ilman syytä, ei valehtele koskaan (siis minulle) ja on aina rehellinen. Teoissaan ja sanoissaan.
En vain tajua miten kestän, kun en näekään häntä joka päivä koulussa! Stephenillä on aina aikaa minulle. Jos ja kun asiat menevät pieleen, kun koti ikävä painaa, kun tappelen perheen tai Jaimen kanssa, mitä tahansa, niin Stephen on se jolle uskoudun. Aina se jaksaa kuunnella ja rohkaista. Aina! Ja kun kysyn miten se aina jaksaa(tunnettuahan on että välillä valitan vähän liikaakin), vastaus on: 'Anna. You are my sister. We are family. And family sticks together.' Ja voitte varmaan kuvitella miten tuollainen lämmittää mieltä! Mutta sitten kun tulee se armeija... Tottakai tuen häntä 110% siinä mihin hän on ryhtymässä! Ja toki olen onnellinen hänen puolestaan, koska tämä on se, mitä hän haluaa tehdä. Mutta surullinen olen myös, ja kuka tahansa olisi, koska tärkeä ihminen lähtee luoltani.
Mutta olen päättänyt että vaikka itkettääkin, puren hammasta ja selviän! tottakai selviän! Olen Anna ja en kuka tahansa Anna, vaan Suomalainen Anna! Ja Suomalaiset selviää aina! Suomalaisilla on Sisua! Ja tiedän, että Stephen haluaa minun nauttivan täysillä tästä loppuajastani täällä ja olemaan onnellinen. Ja tietenkin tulen sen tekemään. Me voidaan vielä kirjoitella toisillemme, mikä ehdottomasti tehdään ja aiotaan pitää yhteyttä koko loppuelämämme. Ei se oikeastaan edes ole vaikeaa. Siihen tarvitaan vain hieman aikaa kiireisestä elämästä. Mutta millainen ystävä se on, joka ei viitsi vaivautua pitämään yhteyttä? Tosiystävät jaksavat ja haluavat jaksaa muistaa toisiaan. Ja jos molemmat ovat päättäväisiä ja tämä on mitä molemmat haluaa, se tapahtuu. Ja me molemmat halutaan, sisaruksia ikuisesti! Noin, eipä se tämän vaikeampaa ole. Eikä vierailun mahdollisuus ole mitenkään pieni. Maailma ei ole kovin kummoisen kokoinen nykypäivänä. Lentokoneet ja muut kuljetusvälineet ovat mahdollistaneet sen. Ja jos voi pysyä ystävän luona, niin ei se loppujenlopuksi kovin kalliiksikaan mene. Joten me vielä nähdään toisemme, siitä olen varma!

Huh, tekipä hyvää vähän avautua tuostakin. Eli ei mulla oikeastaan ole mitään romanttisia tunteita Stepheniä kohtaan. Mutta kait sitä voi silti rakastaa jätkää, eikös? Ja huomenna alkaa koulu joten pitää tästä varmaan yrittää mennä nukkumaan piakkoin...

Love ya'll!<3

---

"Indubidably"
-Bugs Bunny

HONOLULU, HAWAIIIIIIII HERE I COOOOOOOMEEEEEEEEEE!!!!

IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIKKKKK!!!!!!!

MWAHAHAHAHA!! Uskokaa tai älkää! Dylan soitti mulle just ja vaati että saa ostaa mulle Ben&Jerry's jäätelöä kiitokseksi siitä että kerroin sille ehkä maailman idioottimaisimman vitsin, jonka Salla mulle lähetti:D Voi vitsit! (Ja muuten nolasin itteni just kun juttelin Drewn kanssa facebookissa ja se meni vaan OFFLINE! Vihaan kun ihmiset tekee tota! Tunnen itteni täydeksi idiootiksi ja ärsyttäväksi kun ihmiset tekee tota ja meen ihan sekasin!!)

Joo, kävin vähän aikaa sitten kattomassa Twilightin. En tykännyt. Mulla on joku ongelma kirjoista tehtyjen leffojen kanssa. Jos ne ei oo pikkutarkasti kirjan mukaan ni sekoan enkä tykkään yhtään.  Eikä ne vampyyrit nyt mitenkään ihmeellisiä ollut, ei edes ylinättejä tai valkoisia! Mutta käytiin myös kattomassa Role Models. MAHTAVA LEFFA! SUOSITTELEN!!! En oo pitkiin nauranut niin paljon!

Mutta ei täällä nyt mitään uutta ja ihmeellistä ole tapahtunut. Ei miesmaailmassa(Toivosin kyllä...), ei koulumaailmassa, ei perhemaailmassa, ei ystävämaailmassa (Eikä oman pään sisälläkään sen puoleen kummempia tapahdu)...

(Ihan välikommenttina pakko sanoa, että repeilen pahasti täällä IS:n otsikoille. "Missä on Hilkka?" ja "Hiiri 40 vuotta"... Taidan olla sekoamassa...)

En tiedä... (kokeillaan nyt jos kirjoittaminen auttaa selvittämään päätä). Jostain syystä mun mielialat vaihtelee kun sellanen sairaalakone joka tekee sellasta vihreää sydämenlyöntiviivajuttua, jos tajusitte? Herätessäni olen tietty aina vittuuntunut ymsyms. Sitten koulussa yleensä olen pirteä mutta hetkessä saatan olla ihan synkkä ja masentunut enkä edes tiedä miksi. Tänään oli hyvä päivä koulussa mutta kun tulin kotiin, katoin leffan Jaimen kanssa ja menin koneelle ni sitten olin taas synkkänä. Joku vaivaa, en vaan tiedä mikä. Ihan ihmeellinen tunne, jotenkin sellainen stressi/syyllisyys/väsymys/pelko/jotain -tila. Kaikki pikkujutut painaa mieltä jostain syystä tosi paljon. Postimaksut Suomeen $65 kun lähetin lahjoja. Se on paljon rahaa. Enkä lähettänyt mitään perheelle joka ne postimaksut maksaa! Mun on ihan pakko hommata niille jotain! Ja sitten kaikki kaverit täällä... en yhtään oikein pääse niiden pään sisälle ja tiedä mitä ne musta ajattelee. erityisesti nyt kun jengi jo alkaa haalia deittejä Promiin... Ite meen varmaankin kaveriporukassa vaan, mutta jos kaikki muut saakin jo deitin niin sittenhän mulla ei ole porukkaa, jonka kanssa mennä! Ja Promiin on joku puoli vuotta vielä!!!Ja sitten jotenkin pelottaa välillä että kaikki ystävät Suomessa vaan unohtaa mut ja kun tuun takas ni välit on jotenkin viileät ja ihan kun ei oltais tunnettu kauaa! En tiedä miksi, mutta jotenkin vaan pelottaa. Ja sitten täällä on tylsääkin että jos tekstaan/juttelen jollekin ni ne tekee Drewt eli menee offline eikä tekstaa takas tai jotain. Sitten ajattelen että olen annoying ja haluan vain mennä kouluun ja puhua niille, että saan nähdä onko ne taas ihan ystävällisia ja hymyileväisia kun ennenkin. Ja tiedän että ne tulee olemaan, mutta siitä tilanteessa vaan jotenkin en osaa olla stressaamatta. (Ja kuka idiootti stressaa tollasesta?) Ja sitten hetkessä haluan vain Suomeen ja toisessa en koskaan halua lähteä täältä! Voi luoja... tajutonta menoa. Eikä täällä edes tapahdu mitään ihmeellistä. Kaipaan vaan ystäviä Suomesta, etenkin kun on joulu. Kaipaan pitkiä keskusteluja Glögin ja piparien kanssa. Täällähän niitä ei harrasteta....

Saan aina enemmän itsevarmuutta kun ajattelen Nemiä, joka on mun suuri idoli! Mutta en aina muista ajatella sitä joten sillon ahdistaa. Ahdistus, se se on hyvä sana kuvailemaan tota ihme olotilaa. Tai ei hyvä, mutta riittävä. Eikä mua koko ajan ahdista. Enemmänkin ahdistaa se että aina ihmeellisesti vaan välillä ahdistaa... Oh, my body/mind is so fucked up in here...

Ehkä pitäisi vaan mennä nukkumaan/kuuntelemaan musaa ja haaveilemaan ihmisistä...

Paitsi että mun iPod on hajonnut... se soittaa joku 2 biisiä ja sitten sekoaa... syytän Amerikkaa.

Fuck

Love you<3

Anna

P.S Mulle saa(/PITÄÄ!) Lähettää/kertoa Suomalaisia vitsejä! Oon niin huono vitseissä etten kyllä muista yhtään mutta jotain ei liian epäsopivia(jos ne aiotaan painaa koululehteen) vaikka suomalais-ruotsalais-norjalais -vitsejä:D Ihan mitä vaan sopivaisuuden rajoissa! Kiitos<3

---

Ollaan luettu nyt paljon runoja enkussa. Rakastan niitä! Annabel Lee ja tämä on mun ehdottomia suosikkeja:

Stopping by Woods on a Snowy Evening by Robert Frost

Whose woods these are I think I know.
His house is in the village though;
He will not see me stopping here
To watch his woods fill up with snow.

My little horse must think it queer
To stop without a farmhouse near
Between the woods and frozen lake
The darkest evening of the year.

He gives his harness bells a shake
To ask if there is some mistake.
The only other sound's the sweep
Of easy wind and downy flake.

The woods are lovely, dark and deep.
But I have promises to keep,
And miles to go before I sleep,
And miles to go before I sleep.

Bleh, onpas jo aikaa kun viimeksi kirjotin tänne. Noh, kaikki on taas normaalia, ollut jo aika kauan. Ei täällä ole sen kummempia tapahtunut. Alotin koriksen ja viikon päästä lopetin sen kun se oli kerta kaikkiaan hirveetä ja kun olin kerta kaikkiaan aivan paska siinä lajissa! Noh, vähemmän stressiä kun ei tartte ajatella sitä! Tänään onnistuin nostamaan mun hissannumeronkin B-! Eli nyt mulla on kaikki A tai B minä on jo tosi hyvin ihan alkuasukkaaltakin joten sietäis maikkojen olla musta ylpeitä kun oon niin viisas että osaan tehdä kaiken englanniksi. (Tai sitten se jotuu siitä, että mulla on niin helppoja tunteja täällä...^^) Ja onnistuin viimeistelemään ehkä tylsimmän projektin ikinä: 3-5 sivua faktaa Margaret Sangerista... Luoja, onneks ei tartte enää miettiä sitä! Olin ihan pulassa sen kanssa enkä oikeen itekään tiedä, mitä siinä lukee kun se teksti on jotain ihme birth control-sanastoa:P Noh, kattotaan mitäs siitä tulee, Toivottavasti pysyy numero B:ssä!

Tänään taas juutuin koneelle kuunteleman Sibeliuksen Finlandiaa ja kattelemaan kuvia Suomen ajoilta! En tajua miksi teen sitä aina, koska mulle tulee hirvee koti-ikävä ja sitten murjotan loppupäivän kun haluan Suomeen takaisin! Mutta ainakin nyt tiedän, mitä ystävät ja perhe todella merkkaa! Ei sitä loppuen lopuksi ole koskaan tajunnut aikaisemmin, kun ei ole ollut erossa kauhean kauan. (max. joku 10 viikkoa kesälomalla, eikä sillonkaan ole koko ajan erossa KAIKISTA!) Toki täältä oon saanut uusia kavereitakin, mutta ystävyyssuhteen solmiminen saattaa viedä vuosia eikä täällä loppuenlopuksi ole ketään, joka tuntee mut niin hyvin kuin jotkut ihmiset Suomessa, että voisin olla aivan täysin 100% oma itseni. Ystävät on tärkeitä! En tiedä, mitä tekisin, ellen saisi välillä ärsyttää teitä siellä Suomessa valittamatta ja itkemällä sähköisiä valitusviestejä sinnepäin. Varmaan räjähtäisin stressiin ja muuhun täällä! Mutta kiitos että olette olemassa, oikeasti<3

Thanksgiving on ensi torstaina! Upeaa! En malta odottaa kaikkea sitä ruokaa! Ja sukulaisia on tulossa kylään:) Ihanaa! Ja keskiviikkona päästään koulusta jo kahdelta ja torstai ja perjantai on vapaata! Loistavaa! Thank you Pilgrims for coming here in the U.S!

Ihmissuhdeasioita, nehän on aina kiinnostavia :) Jaime ja Payton erosivat (YAAAAAAAAAAAAAY!!!) Oikeasti, Jaime on niin ihana ja suloinen ja loisvata ja mahtava ja ihana ja mukava ihminen että Päyton the jerk ei vaan ansaitse sitä! Noh, vihdoinkin Jaimekin tajusi, että se on ääliö ja dumppas sen:) Ei se vaikuta hirveen harmittuneelta siitä asiasta. Ja Payton the ääliökin on jo siirtynyt eteenpäin iskemään tyttöjä, joten ei sekään tainnut ihan tajuttomasti rakastaa muuta, kun Jaimen ulkonäköä...
Mulle ei ole tapahtunut mitään uuta ja hienoa sillä rintamalla:/ Not surprising! Justin ja Jenna erosivat. Ihan jees. Justin on tosi mukava, sistä saan sentään halin joka päivä! Drewistä nyt en yhtään tiedä, kun olen kuullut monesta lähteestä, että se pitää musta mutta en oikeen siltikään tiedä, kun oon varmaan vaan tällanen hassuaksenttinen uutuudenviehätys aika monelle...

Stephen lopettaa koulun tammikuussa ja lähtee maaliskuussa armeijaan... se on dump... jättää mut tänne:(

Yhyy, tää Finalndia kuvaa Suomea niin ihanasti! Oletteko koskaan huomanneet, että on ihanaa olla Suomalainen? Koska me ollaan ainoa kansa, joilla on SISUA! Ja me ollaan harvinaisia: kumpikohan on kiinnostavampi? Jenkki, joita täällä nyt tallaa joku 5 biljoonaa vai Suomalainen joita on 5 miljoonaa? Repikää siitä!

En oikeastaan teidä, lukeeko tätä blogia enää kukaan... Toivottavasti!

Mutta lupaan kirjotella sitten taas kiitospäivän jälkeen! Ollaan suunniteltu Haileyn kanssa, että sitten ensi viikon lauantaina tai sunnuntaina mentäisiin kattomaan Twilight:) Se tuli tänään tänne leffaan. En kylläkään ole mitenkään odottanut sitä, olen aika varma, että se on huono, koska ne kirjat on niin suosittuja. Mutta toivokaamme parasta!

Tää oli vähän nyt tällanen random-teksti, mutta teki vaan mieli kirjottaa ja purkaa vähän ajatuksia sanoiksi! Jos luette tätä, niin hyvä ja kiitos! Jos ette, snif, ette tiedäkään mitä menetätte, hähä!

34 PÄIVÄÄ JOULUUN! 29 PÄIVÄÄ SYNTTÄREIHIN! HYVÄ SUOMI, 15 PÄIVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄN<3 GO FINLAND! WE ROCK! YAY!

Paljon on tapahtunut...

R.I.P Jordan Fox, 17 vuotta.
Joutui auto-onnettomuuteen aikaisin aamulla ajettuaan humalassa. En tuntenut häntä kovin hyvin, mutta hän istui Englannin tunnilla edessäni, joten kyllä me juteltiinkin. Tämä on aikamoinen shokki tälle pienelle kylälle, jossa kaikki tuntee kaikki. Itekin oon vähän sekasin, kun kuitenkin tunsin sen jotenkuten. En ole itkeväinen ihminen, mutta koska muutenkin nyt olen ollut vähän tunteet pinnassa muidenkin asioiden takia, niin tämä oli niinsanotusti se viimeinen pisara.

Lepää rauhassa.

Jordan ei muuten ajanut yksin; autossa oli myös Brett Parsons, 16 (Se jätkä muuten josta kerroin aikasemmin, Mr. X, joka oli kuulopuheiden mukaan ihastunut muhun). Hänet kiidätettiin sairaalaan ja täällä uutiset leviää nopeasti, joten hänen nykyinen tila on kuulema kriittinen. Tietysti tästä liikkuu huhupuheita paljon, jotkut sanovat, että vain hänen kätensä murtui, toiset että lähes kaikki luut hänen kehossaan on rikki, eikä hänellä ole paljoa aikaa elää. Todella surullista, koska olin hänellekin puhunut aika paljon, koska hän istui lähelläni historian tunnilla.

Tämä saa miettimään todella paljon sitä, että elämä voi oikeasti päättyä ihan tuosta vain. Nyt illalla kirjoittaessani tätä voin sanoa, että olen koko päivän miettinyt tuota ja ihan oikeasti tajunnut sen, etä meidän pitäisi tehdä asiat, mitä me halutaan tehdä, tänään, eikä ajatella, että me ehditään huomennakin. Olen aina tiennyt, että meidän pitäisi elää jokainen päivä, kuin se olisi viimeinen, mutta nyt ihan oikeasti tajusin sen. Ja vaikkei meidän elämän viimeinen päivä olisikaan tänään, se voi olla jonkun toisen elämän vimeinen päivä. Minä en halua katua sitä, etten sanonut jotain jollekin ennen kuin se on liian myöhäistä.

Me Suomalaiset sanotaan ihan liian vähän 'rakastan sinua'. Aivan liian vähän. Tiedän, se kuulostaa hassulta ja jotenkin vaivaantuneelta sanoa se. 'I love you' on paljon helpompi. Se jotenkin sopii suuhun, 'minä rakastan sinua' ei. Kuitenkin meidän pitäisi sanoa se useammin! Joskus saattaa tulla päivä, jolloin emme enää voi kertoa jollekin, kuinka paljon häntä rakastamme. Siksi on tärkeää tehdä se nyt!
Tehkää minulle ja itsellenne palvelus: kun luette tämän, menkää ja sanokaa 'olet rakas' edes yhdelle ihmiselle! Halatkaa, show some love! Siinä saatte molempien syyspäivän paljon kirkkaammaksi!

Rakastan teitä!

Päätinpä nyt tänään tätäkin päivitellä, kun en oo vähään aikaan mitään kunnollista kirjottanut:) Oon  nyt viime aikoina ollut aika puolikuollut kun koulu ja kaikki muutkin painaa päälle. Tänäänkin nukuin puoli kolmeen saakka, ihanaa kun nää en herätä mua! Suomessa mut oltaisiin revitty sängystä ylös puolenpäivän aikoihin.

Eilen oli Seniors' night. Viimeinen foorball-game tänä lukuvuonna ja Senioreille viimeinen ikinä, ellei ne aio pelaa Collegessa. Oli jotenkin tajuttoman suloista katsoa pelin jälkeen niitä pois kentältä itkien käveleviä miehenalkuja, joillekin se peli vaan on niin rakas. Ja oli itekkin vähän haikea olo: tässä tämä nyt sitten on. Todennäköisesti viimeinen amerikkalainen jalkapallomatsi, jonka tulen ikinä näkemään. Viimeinen tässä porukassa, ja viimeinen high-school -peli ikinä. Ennen peliä me kaikki urheilevat Senior-oppilaat käveltiin vanhempiemme kanssa siellä kentällä ja ne kuulutti kaikkea infoa meistä. Mun info oli varmaan kaikista hauskin: "And our Tennis-Senior is Anna Aoia. She is um... um... Foreign Exchange Student from... um... Finley [finli] (Finley on siis kaupunki noin 15 minuutin päästä täältä). She likes to travel and to work." Meinasin kuolla nauruun. Olin kirjottanut siihen paperiin, että "I don't know what my future plans hold but I'd like to travel alot and work with people from different countries." Ja minusta tuon pitäisi nyt olla ihan ymmärrettävällä englanninkielellä kirjoitettu, joten en oikein tajua, mitä se siellä seliti. Eikä se sanonu mun oikeiden vanhempien nimiä! Olisivat voineet edes yrittää...

Torstaina oli Jaimen Seniors' night ja mä lauloin siellä muutaman muun seniorin kanssa jenkkien kansallislaulun! Mrs. Finks (kuoromaikka) oli niinsuperylpeä musta, ettei saanut suutansa kiinni kun se vaan kehu, miten ihanaa ja miten suuri kunnia niille on että mä lauloin. Että mä ulkomaalaisena viitsin opetella näiden kansallislaulun ulkoa ja laulaa sen! Seriously, not a big deal... Mutta ihan kiva olla kehuttuna!

Ja sitten mulla on ongelma nimeltään Stephen Long...  Me ollaan kavereita, oikeastaan hyviä ystäviä. Mä tiedän siitä todella paljon, ja se tietää musta suuren osan. Silti me jotenkin aina sulkeudutaan toisiltamme isomassa porukassa. Ja tiedän kyllä miksi. Mitettikääpä: jos olet purukassa, missä on uusi ystäväsi ja vanha ystäväsi, kukakohan saa kaiken huomiosi? Vanha ystäväsi, tietenkin. Teillä on yhteinen historia ja yhteiset jutut. Te tiedätte toisistanne kaiken ja olette kokeneet paljon yhdessä. Näin ne on, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Stephen on aivan ihana ihminen ja voin kertoa sille ihan kaiken, siksi musta onkin älyttömän stressaavaa, kun me ei ikinä löydetä yhteistä aikaa. Mä asun korvessa ja sillä ei ole autoa niin me ei oiken pystytä ikinä näkemään... Paitsi koulussa, mutta silloin siellä on se isompi porukka. Enkä todellakaan halua olla mikään omistushaluinen bitch, joka ei anna sen olla ystäviensä kanssa! En todellakaan. Mutta haluan, että se välillä kiinnittäisi huomiota muhunkin! Ja tajuaisi, että en mä hirveästi puhu jos ne puhuu vaan joistain menneistä tapahtumista, joihin mulla ei ole osaa eikä arpaa. Pelottaa vaan, että  jonian päivänä se huomaa, että en mä olekaan niin kiva, kun uutuudenviehätys menee pois ja kun ei koskaan ehditä tutustua paremmin, ja lemppaa mut sitten. Täällä tarvisten ehdottomasti kaikki ystävät, jotka vaan voin saada! Toivottavasti asiat alkaa sujua pian paremmin...

Mutta kyllä täällä asiat aika hyvin sujuu,. eihän elämä koskaan ole ihan helppoa. Ihan samanlaista se loppuenlopuksi täälläkin on, arjen huolet ja ongelmat. Vaan jätkäasiat stressaa mua enemmän täällä kun Suomessa ikinä. Pieni kaupunki: kaikki uusi on ihmeellistä. Ja minä olen vieläkin uusi. Noh, saas nähdä mitä tuleman vielä pitää...:) Kohta alkaa koripallo ja joulukin lähestyy lähestymistään!

Mutta teitä kaikkia on hirveä ikävä! Kirjoitelkaa, niin lupaan kirjoitella takasin ihan varmasti:) Saattaa vaan vähän kestää^^Love you guys<3

---

And a little bit of chicken fried
Cold beer on a Friday night
A pair of jeans that fit just right
And the radio up
Well I`ve seen the sunrise
See the love in my woman`s eyes
Feel the touch of a precious child
And know a mother`s love

(Zac Brown Band - Chicken fried)

OMG! Countrya!!! Olen aivopesty!!!